21 March 2009

Italia keittiössä

Taas yksi viikko takanapäin. Ensi viikko onkin vähän helpompi, kun perjantai on etätehtävä-päivä. Pääsen siis lähtemään kotiin jo torstaina! Sitä ennen on vielä elettävä hieman pitkältä tuntuva viikonloppu ja kolme arkipäivää. Käytiin aamulla kiertelemässä kauppoja ja kokeilemassa vaatteita ihan huvin vuoksi. Kokeilin enimmäkseen mekkoja, joista yksi oli ihana 60-luvun tyylinen minimekko. Kokeilukierroksen jälkeen mentiin ruokakauppaan ja ette ikinä usko mitä hyvää ruokaostoksistaostoksista syntyi? Päätettiin kokeilla taas jotain uutta ja terveellistä, joten ostettiin ainekset Italialaiseen broileri-linssikeittoon ja syötiin sitä paprika-juusto ciapattan kanssa. Keitto leipineen hyppäsi välittömästi parhaimpien makuelämysten joukkoon. Laitan ohjeen, jotta voitte itse tehdä ja maistaa. Italialainen broileri-linssikeitto (4 annosta) 2 sipulia 300 g erilaisia keittojuureksia (porkkanaa, selleriä ym.) 300 g maustamattomia broilerinsuikaleita 2 rkl öljyä 8 dl vettä 2 kanaliemikuutiota 1 ½ dl punaisia linssejä 2 tl kuivattua basilikaa ½ tl rouhittua mustapippuria 2 dl kevytruokakermaa 1 dl tuoretta persiljaa Kuori ja paloittele sipuli ja keittojuurekset. Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä suuressa kattilassa, lisää loppuvaiheessa kasvispalat. Lisää vesi, liemikuutiot ja linssit. Anna kiehua 15 minuuttia. Mausta basilikalla ja mustapippurilla. Lisää ruokakerma. Kiehauta nopeasti. Hienonna pinnalle persiljaa. Olkaa hyvät:)

No comments:

Post a Comment