
Aloitin aamulla ja sain juuri päätökseen Doris Lessingin esikoisteoksen Ruoho laulaa (1950). Doris Lessing on syntynyt vuonna 1919 Persiassa ja asunut myöhemmin Afrikassa, jonne myös Ruoho laulaa- teoksen tapahtumat sijoittuvat, sekä Englannissa. Lessing on voittanut urallaan lukuisia palkintoja viimeisimpänä
Nobelin kirjallisuuspalkinto 87-vuotiaana. Muistan että Nobelin saatuaan hänestä oli paljon juttua lehdissä ja silloin kuulin kirjailijasta ensimmäisen kerran. Doriksen kuvan nähtyäni ajattelin: -Onpas viisaan ja elämänmyönteisen näköinen nainen, joka ei voi kirjoittaa vähempää kuin Nobelin arvoisia kirjoja. Siitä asti olen aikonut lukea hänen teoksiaan. Näin kauan kuitenkin kesti, ennen kuin sain aikaiseksi lainattua kirjastosta ensimmäisen Doris Lessingin teoksen.
Kirja oli alusta loppuun todella taidokkaasti kirjoitettu. Kirjan tunnelmat ja päähenkilöiden tunteet välittyivät selkeänä lukijalle. Kirjan aihe kiinnosti alun perinkin, sillä se sijoittui Afikkaan ja kuvasi valkoisten sekä siihen aikaan orjina olleiden mustien keskinäistä suhdetta. Kirjan loppu hämmensi ja hätkähdytti minua huolimatta siitä, että alussa kerrotaan miten kaikki päättyy. Suosittelen!
No comments:
Post a Comment