
Kesäloma on alkanut rentoutumisen ja lukemisen merkeissä. Viikonloppuna auringon lämmittäessä pitkästä aikaa otin aurinkoa lukien samalla William Goldingin Kärpästen herraa sekä Leena Landerin Käskyä. Tämän päivän olen ollut aivan Käsky - teoksen maailmoissa. Aloitin historiaan sijoittuvan kirjan eilen ja luin sen jo samana päivänä loppuun, vaikka kuinka yritin säästellä nauttiakseni siitä muinakin päivinä. Käsky on Täällä pohjantähden alla - teoksen kanssa parhaimpia lukuelämyksiä, joita minulla on ollut. Hassua sinänsä, sillä molemmat liittyvät vuoden 1918 tapahtumiin. Käsky pakottaa useassa kohtaa pohtimaan tarkemmin ja vaatii palaamaan yhä uudestaan edellisille sivuille. Se on myös ainoita kirjoja Täällä pohjantähden alla- teoksen kanssa, jotka joskus haluaisin lukea uudestaan. Käsky on lyhykäisyydessään tarina valkoisen jääkärin ja punaisen naissotilaan välille syntyneestä rakkaudesta, kolmiodraamasta ja ajasta, jolloin aatteiden puolesta taisteleminen synnytti kuolemaa, vihaa ja katkeruutta. Kirja ei ole helppo, mutta se on erilainen.
Tänään katsoin elokuva - version kyseisestä teoksesta ja pakko myöntää, että kirja on elokuvaa antoisampi. Eipä silti, elokuva vahvisti alkuperäistä tekstiä, sillä sen kauniin karu kuva ei heti unohdu. Kiitos siitä, että päätin lainata kirjan ja elokuvan, kuuluu Samuli Vauramolle, jonka komeuden takia kiinnostuin ensin elokuvasta ja myöhemmin itse aiheesta.
No comments:
Post a Comment