Miten käy meidän, jotka näemme maailman eri silmin? Meille, jotka mietimme asioita, vertailemme jatkuvasti historiaa ja nykyaikaa, luemme uutisista ne kauheimmat ja puserrumme nopean viihteen ja tietotulvan alle. Emme näe mahdollisuuksiamme yhteiskunnassa, sillä jatkuvan oppimisen ja sosiaalisuuden sijaan kaipaamme lähemmäs luontoa ja vakaampaa arkea. Väsymme herkästi pinnallisuuteen ja menestyksen tavoitteluun, ja kumminkin syyllistymme siihen jatkuvasti. Millainen tulevaisuus odottaa epäsosiaalisia, hiljaisia ja nostalgiankaipuisia, jotka eivät halua kohdata yhteiskunnan ryöpytystä? Miksi mikään ei riitä?